Mentalisaatioperustainen työote lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä

10.01.2026

Mentalisaatiolla tarkoitetaan kykyä hahmottaa mielen aktiivista toimintaa itsessä ja toisissa ihmisissä. Toisin sanoen, se on pyrkimystä nähdä päällepäin näkyvän käyttäytymisen taakse ja pohtia, minkälaisia mielen tiloja käyttäytymisen takana on. Mentalisaatio on avain sekä toisen ihmisen että itsemme ymmärtämiseen: kun ymmärrämme, minkälaiset ajatukset, toiveet, pelot, uskomukset tai kokemukset motivoivat omaa ja toisen käyttäytymistä, voimme tehokkaasti vähentää toiseen kohdistuvia väärintulkintoja.

Koulutuspäivän tavoitteena on tutustua mentalisaatioteoriaan ja sen soveltamiseen lasten, nuorten ja vanhempien kanssa työskentelyssä. Koulutus soveltuu laajasti sote-alan työntekijöille, jotka kohtaavat työssään lapsia ja nuoria, esimerkiksi lastensuojelussa, päivähoidossa ja koulussa sekä perustason ja erikoissairaanhoidon mielenterveyspalveluissa. Aiempaa mentalisaatioteorian opiskelua edellytetä. Koulutuspäivän aikana tutustutaan mentalisaatioteorian perusteisiin, perehdytään oireilevien lasten ja nuorten psykologiaan sekä käydään läpi käytännön esimerkkien avulla mentalisaatiotyöskentelyä lasten, nuorten ja vanhempien kanssa. Mentalisaatioteorian rinnalla trauma- ja kiintymyssuhdenäkökulma ovat tarkastelun ytimessä. 

Koulutuspäivä antaa perusvalmiudet mentalisaatioperustaisen työotteen soveltamiseen sekä asiakastyössä että omassa työyhteisössä.

Aika ja paikka:

Koulutus voidaan toteuttaa lähikoulutuksena tai etäyhteydellä.

Kouluttajat:

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti (Valvira, KELA), työnohjaaja, jungilainen coach ACC (ICF), ekoterapeutti, väitöskirjatutkija (UEF)

Antti-Jussi Pyykkönen, erikoispsykologi PsT, lasten ja aikuisten psykoterapeutti (Valvira, KELA), työnohjaaja, jungilainen coach ACC (ICF)

Täältä voit lukea palautetta aiemmista koulutuksista: https://www.mentalisaatio.fi/palautetta-koulutuksista/

Olen kiinnostunut tästä koulutuksesta: